Merisalon löytäminen

 
Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492. Leirisiskojen ja Leiriveikkojen yhteiset retkikunnat löysivät Merisalon kesällä 2011. Ensin lähetettiin matkaan seikkailijoista ja sitä vanhemmista partiolaisista muodostettu etujoukko. Iloisin mielin he pakkasivat tavaransa linja-autoon torstaina ja suuntasivat kohti tuntematonta. Perillä odotti rakentamaton leiri asukkaitaan.

Metsä ryskyi, kun seikkailijat kaatoivat puita ja karsivat niistä oksat. Neljä tiipiitä nousi mäen rinteeseen muodostaen Vinokyläksi kutsutun intiaanileirin. Leiri sijaitsi mäen rinteessä, josta kuvaava nimi. Asuminen itse tehdyssä majoitteessa oli melkoinen kokemus. Vähän leirin hohdokkuutta himmensi viides tiipii, joka mitä ilmeisimmin oli teollista tuotetta. Siis kaupasta ostettu. Siinä majaili tuntemattomaksi jäänyt intiaanipäällikkö Rape.

Vielä kaivettiin santaan kuoppa ja siihen päälle iso kolmijalka; leirikeittiö oli valmis. Suudessa padassa leiriläiset keittivät ruokansa ja hyvää siitä tulikin.

Samaan aikaan toisaalla, tarpojat ja samoajat pystyttivät oman leirinsä. Paikka oli valittu huolella tuulisen kallion laelta. Myös muita telttoja nousi sinne tänne asukkiensa mieltymysten mukaan.

Perjantaina tiedettiin odottaa paikalle sudenpentujen retkiryhmää. Vinokylän intiaanit päättivät järjestää perinteisen intiaaniväijytyksen sudenpennuille ja anastaa heidän reppunsa. Väijypaikka valittiin huolella ja sotamaalauksin varustautuneet löytöretkeläisintiaanit vaipuivat pensaikon suojaan odottamaan. Olisittepa nähneet heidän hölmistyneet naamansa, kun pentujen bussi huristi väijytyspaikan ohi. Bussissa kukaan ei ollut muistanut kertoa kuskille, että retkikunnan piti patikoida kuusiaidalta leiriin. Lopulta kiljuva intiaanijoukkomme sai bussin pysähtymään ja saattoi auttaa rinkkojen kantamisessa.

Leirin ohjelma noudatti samaa kaavaa kuin kaikilla suurilla löytöretkillä. Lähinnä syötiin ja uitiin. Toki muutakin oli ohjelmassa. Pinjatasta tuli karkkia mahan täydeltä, itse tehdyillä ongilla saatiin todistetusti ainakin kolme kalaa, jousipyssyjä rakennettiin ja paitoihin painettiin tosi hieno leirilogo. Ruokailuun mentiin ihka oikeiden salunnan ovien kautta ja ruoka oli erikoista.

Myös iltaohjelmat noudattivat Vasco da Gaman ja James Cookin luomia perinteitä. Nuotioilla laulettiin ja nähtiin hienoja esityksiä. Leirinäytelmässä saimme seurata sivistyksen saapumista Amerikkaan sekä italialaisen löytyretkeilijän ja intiaanipäällikön tyttären traagista romanssia.

Rannalle pystytetyn saunan ja uimisen lisäksi muitakin vesileikkejä oli tarjolla. Veikkojen purjevene Merituuli oli tietenkin ajettu paikalle, kuten aika armada kanootteja ja kaksi jollaa. Tällä laivastolla jokainen pääsi kokeilemaan vesillä oloa. Ylimääräisenä ohjelmanumerona leiriläisiä tuli vielä tervehtimään meripelastusseuran pelastusalus Draken. Saimme tutustua pelastustoimintaan ja itse alukseen. Valitettavasti tutustuminen jäi hieman kesken, sillä Drakenille tuli avunpyyntö ja sen oli siitä paikasta lähdettävä pelastustoimiin. Vesi vain ryöppysi korkealle aluksen kiihdyttäessä matkaan.

Sää suosi löytöretkeläisiä vaihtelevasti. Onneksi pahimmat sateet osuivat yöaikaan, joten emme kastuneet. Märät varusteet kuivasi seuraavana päivänä Masa kahden saunan avustuksella.
Sunnuntai meni enimmäkseen leirin purkamisessa. Tiipiit ja teltat pantiin pakettiin ja muukin kalusto sullottiin peräkärryihin ja Baku muulin selkään. Perinteinen hernekeitto sentään saatiin syötyä ennen lähtöä. Sitten reppu selkään ja katse kohti uusia seikkailuja...

Kiitos kaikille leiriläisille ja leiriä rakentamassa olleille.

Americano Vespucci

---
kirjoittanut Päällikkö, eli Kalle Salokannel

Lisää kuvia leiristä löytyy Salon Leiriveikkojen nettisivuilta www.leiriveikot.com